24.11.2013

Viikko elämää

Tulin taas postaamaan teille kuvia, joita mun kameraan on tallentunut kuluneen viikon aikana. Kauniita, mutta kivuliaita hetkiä. Mun viisaudenhammas on tulehtunut, ja se on vaivannut koko viikon :( Onneks nyt antibiootit alka vihdoin purra, niin ei tarvi kärvistellä kivussa kokoajan.


Pikkusiskon koulun kuoron konsertti, jossa keskityin kuvaamaan, etten itkisi koko aikaa. Oon liian tunteellinen nykyään.

Ensilumi. Tai ensimmäinen lumi jonka näin. Ensimmäisen ohi nukuin, ja kun heräsin se oli jo sulanut.


Myös Paju näki ensimmäisen kerran lunta. Rakas ei lähtenyt ikkunalaudalta pariin tuntiin, paitsi vaihtaakseen ikkunaa.

En oo jaksanut meikata tai laittaa tukkaa yhtään, haluun keskittyy nyt ihan muihin asioihin.

Meinasin jättää kirjottamisen tähän, mutta jollain tavalla musta tuntuu, etä mulla on paljon enemmän annettavaa ja avattavaa, kuin se mitä yleensä avaan teille. Niinkuin kaikissa elämän asioissa, aina kannattaa työntää itseään vielä hiukan eteenpäin siitä pisteestä, kun tuntuu mukavalta. Life begins at the end of your comfort zone- eiks niin sanota.
Oon käynyt juttelemassa mun tunteista, ja edessä on lisää juttelua ja analysointia mun persoonasta, mun menneisyydestä, oireista, tulevaisuudesta. Meinasin jo olla hankkimatta apua, koska on tuskallista avata vanhoja haavoja uudestaan, kun ne ovat jo melkein itsestään rauhallisesti arpeutuneet kiinni. Joskus asiat pitää kuitenkin käsitellä, ennemmin tai myöhemmin. Ja aion käsitellä ne nyt, jotta voin elää elämäni täysillä nauttien jokaisesta asiasta ja jokaisesta hengenvedosta. Mä kaipaan sitä elämäniloa minkä tiedän mun sisällä olevan. nyt on vaan ollut liikaa pahaa ja kipua, jotta jaksais joka hetki hymyillä. Siis mulla ei oo tapahtunut ikinä mitään hirveän kamalaa, jonka vuoksi olisin masentunut tai surullinen, älkää niin luulko. Toiset sietää enemmän vastoinkäymisiä ja toisilla ne kuormittaa hartioita niin ettei jaksa kulkea eteenpäin. Eikä aina tarvikkaan jaksaa, ei todellakaan. Kiitos Jumalalle ihmisistä mun ympärillä ja kaikesta rakkaudesta jota saan.

5 kommenttia:

  1. Upeita kuvia, kuten aina. :) Ja tsemppiä tunteiden selvittelyyn, se on pitkä, välillä hidas ja joskus todella tuskainen polku, mutta palkitseva, kun alkaa olla loppusuoralla. Olen käynyt samaa läpi ja jossain vaiheessa taaksepäin katsoessa huomaa, kuinka pitkälle sitä onkaan päässyt.

    VastaaPoista
  2. Ihana kisu! Miedän vanha pieru ei jaksa innostua lumesta sitten ollenkaan...=D Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
  3. siunausta sinulle <3

    kaikki muuttuu vielä paremmaksi.
    niin upeita kuvia taas :)

    VastaaPoista
  4. voi että!
    Jotenki musta tuntuu että niin ymmärrän sua!
    välillä tuntuu et mikään ei mee oikein ku joku vanha asia askaruttaa!
    voimia sulle oot upee ihminen:--)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista♥