8.3.2015

Victoriana

Mä päätin pitkästä aikaa näyttää ostokset täällä blogissa, enkä videolla kuten yleensä. Olin eilen siis Helsingissä kameramessuilla ja samalla reissulla kävin muutamissa kaupoissa. Tarkoitus ei ollut ostella paljoa mitään, vaan käydä parissa liikkeessä joita ei täältä Porista löydy.

Tässä mun kaikki ostokset. Ei montaa tuotetta, mutta sitäkin mieluisampia yksilöitä.

Eka paikka jossa käytiin oli LUSH, jossa käyn todella harvoin. Oikeastaan oon käynyt siellä ennen vaan kerran tai kaks. Oon kuitenkin netin kautta ihastellut näitä tuotteita monet kerrat. Nää vaikuttaa niin ihanan raikkailta ja "tuoreilta".
Oon nähnyt jonkun videolla tällasia huulikuorintoja ennenkin, ja myyjäkin vielä opasti näiden käyttöön. Tuolta purkista siis otetaan vähän tuotetta, hierotaan huulia ja lopulta tuotteen voi nuolla pois huulilta, koska se on kokonaan syömäkelpoinen. Mua jäi kaivelemaan toinenkin kuorinta, jonka tuoksuna oli popcorn. Ajatuksen tasolla tosi ällöttävää, mutta se tuoksu oikeesti tosi hyvältä!

Tää toinen tuote oli rakkautta ensinuuhkaisulla. Availin eri purkkeja ja luin tuoteselosteita, ja kaikki vaikutti toinen toistaan ihanemmilta. Mutta sitten kun avasin tän purkin, oli päätös jo tehty ennen kuin edes luin mitä tää on. Tää tuoksu ihan sorbetilta tai lemon curdilta! Nam.
Tää on siis tavallaan monikäyttövoide, jota voi laittaa mihin tahansa kuivaan kohtaan. Myyjä sanoi, että tätä kannattaa laittaa myös huuliin ton kuorinnan jälkeen.

Stockmannin M·A·C-pisteellä meinas iskeä paniikki, kun n. 30 ihmistä odotti apua myyjiltä. Normaalisti olisin tykännyt kysyä useammasta tuotteesta kysymyksiä, ja että onko niitä saatavilla, mutta nyt ajattelin vain katsoa haluamani tuotteen ja kävellä kassalle. Mukaan tarttui tällainen Toledo-kokoelman huulipuna sävyssä Victoriana. Tää on peruspunainen pienellä twistillä. Taittaa myös mahtavasti hiukan siniseen, joka tekee hampaiden sävylle ihmeitä.

Sellasia oli mun miniostokset Helsingistä. Mitäs tykkäsitte?

11 kommenttia:

  1. Mun ostoslistalta löytyy mm. nää kaikki samat tuotteet... :-D Hyviä ostoksia siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nopeella testauksella kaikki on mahtavia joten suosittelen :D!

      Poista
  2. Itse kuorin huulet ihan normaalilla kidesokerilla (vähän vettä joukkoon, että sokeri kostuu ja hieronta huuliin) jonka jälkeen rasvaan ne. Toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toikin kuorinta on lähinnä sokeria, joten merkki ja purkki tossa maksaa :--D

      Poista
  3. Tykkään sun blogin nimestä tosi paljon! :)
    Noi ruusut oli tosi upea lisäys noihin kuviin! <3 *o*

    ❀ Cinderella Days ❀

    VastaaPoista
  4. Unohdin sanoa että asui vuoden Uudessa-Seelannissa ja siellä oli Lush kauppoja joka kulman takana, ja olin ihan koukussa ainakin tohon lip scrubiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, varmasti upee paikka! Tavallaan hyvä et mun kotikaupungissa ei oo Lushia ku muuten kävisin siellä kokoajan ja se on kuitenkin aika hintava :-)

      Poista
  5. Sain kans itte synttäri lahjaks Lushilta tuotteita ja sain sen Popcorn huulikuorinnan ja se on ihan älyttömän hyvä. Maultaan ja tuoksultaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista♥